Tämä hulvaton vuoden 2021 parhaan kotimaisen näytelmätekstin Lea-palkinnon voittanut tupakomedia saa ensi-iltansa Vistan Näyttämöllä 31.12.2024. Taina Latvalan kirjoittama komedia leikittelee Kekkosella, presidenttipelillä ja kaupunginjohtajavaaleilla – mikä on sattumalta erittäin ajankohtaista Paimiossa.
Alkuperäisteoksen teemat, kuten kaupunkilaisuuden ja maalaiselämän vastakkainasettelu, ovat arkipäivää myös Paimiossa, joten esityksen tuominen Paimioon on luontevaa. Hahmot ovat todella samaistuttavia ja näytelmässä nauretaan ihmisyydelle sekä omalle hölmöydelle. Luvassa on todellinen huumoripommi!
Näytelmän alkuperäinen versio sijoittuu Etelä-Pohjanmaalaiseen tupaan, mutta teatterissamme nähdään uusi Paimioon paikallistettu versio (ja kyllä, myös murre muuttuu pohjalaasesta paimiolaiseksi, jossa Saloniuksen apuna on toiminut teatterin perustajajäseniinkin kuuluva Timo Roos).
Näytelmän ohjaaja Pauliina Salonius on ollut mukana tuomassa talviteatteria Paimioon, kun kymmenen vuotta sitten Vistan Näyttämöllä (silloisessa Vistan Kinossa) nähtiin Pesulan Likat. Kekkosen tyttäressä myös lavalla nähdään tuttuja nimiä teatterin mennävuosilta: Katariina Vähä-Peltolan roolissa loistaa Linda Johansson ja hänen lisäkseen lavalla nähdään Miia Vaajanen, Mira Lattu, Rolle Ekroos, Marko Pekkarinen ja Turo Entonen.
Eihän Kekkosella ollut tytärtä – vai oliko!?
Tule Vistan näyttämölle ottamaan asiasta selvää – ensi-ilta 31.12.2024
Työryhmä
Ohjaus Pauliina Salonius
Musiikit ja äänisuunnittelu Pasi Ketola
Valosuunnittelu Timo A. Aalto
Puvustus Mari Mäntylä
Maskeeraus Jannu Hytönen
Lavasterakennus Anton Simolin ja työryhmä
Harjoituskuiskaus ja tarpeisto Johanna Johnsson-Jalo, Pia Poikonen ja työryhmä
Teknikko Esteri Kallio
Graafikko Ville Kotamäki
Lipunmyyntivastaava Sari Kuosmanen
Buffetvastaava Mervi Kuusela
Tuottaja Sebastian Allén
Esitykset
Ensi-ilta Ti 31.12.2024 klo 20
Pe 3.1. klo 19
La 4.1. klo 15
Ke 8.1. klo 19
Pe 10.1. klo 19
La 11.1. klo 15 (loppuunvarattu)
Ke 15.1. klo 19
Pe 17.1. klo 19
La 18.1. klo 15
Ke 22.1. klo 19
Pe 24.1. klo 19
La 25.1. klo 15
Ke 29.1. klo 19
Pe 31.1. klo 19
La 1.2. klo 15
Ke 5.2. klo 19
Pe 7.2. klo 19
La 8.2. klo 15
Liput
Ryhmäliput jo nyt varattavissa – yleinen lipunmyynti alkaa 21.10. klo 10.00!
Perusliput 29,10 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 26,60 €
(sis. palvelupalkkio + tilausmaksu alk. 1,50 €/tilaus + 0,65 % tilauksesta, www.lippu.fi)
Ryhmäliput (min. 20 hlö) 22 €
Varmista paikkasi ja osta liput: www.lippu.fi/paimionteatteri tai varaukset@paimionteatteri.fi
(saavutettavat paikat vain sähköpostivarauksella, saattajalippu on veloitukseton)
Näyttelijät
Maija Vähä-Peltola Mira Lattu
Katariina (Kata) Vähä-Peltola Linda Johansson
Leena Vähä-Peltola Miia Vaajanen
Börje Suckman Rolle Ekroos
Jarkko Sutinen Marko Pekkarinen
Pertti Herrala Turo Entonen
Esityksen kesto n. 2 h 30 min (sisältäen väliajan)
Esitykset Vistan Näyttämöllä (Myllyhaantie 2, 21530 Paimio), esteetön kulku katsomoon
Lämpimästi tervetuloa nauttimaan ja nauramaan!
10 vuotta sitten
Vistan Näyttämöllä, silloisessa Vistan Kinossa, nähtiin ensimmäinen teatteriesitys kymmenen vuotta sitten!
Esitys oli The Steamie Paimioon paikallistettuna eli tunnetummin Pesulan likat. Ohjaajana toimi nyt kymmenvuotisjuhlavuotena Paimioon palaava Pauliina Salonius, joka sovitti alkuperäistekstin Paimioon ja Vistan Pesulaan.
Näytelmä kuvasi kauniisti naisten sukupolvien välistä ystävyyttä ja antoi tilaa unelmille ja mielikuvitukselle. Keskiössä olivat paimiolaiset työläisnaiset sekä pesulan huoltomies. Rooleissa nähtiin Linda Johansson, Mira Lattu, Hanna Suomi, Sari Koskela ja Jari Hytönen, joista kaksi ensimmäistä nähdään niin ikään tänäkin talvena Vistan Näyttämöllä.
Näytelmän näki kaikkiaan huimat 2078 katsojaa ja talviteatteri vakiinnutti paikkansa. Kiitos kaikille vuosien saatossa Vistan näyttämöllä vierailleille katsojille – ja tervetuloa jatkossakin!