Historia

Näin kaikki  alkoi

Paimion teatterielämässä omaehtoisuus on aina ollut valttia. Kunnan teatteriperinne ulottuu 20-30-luvuille, jolloin näyteltiin ahkerasti Tillintuvalla, Iskun talolla ja Kalevan Työväentalolla. Sotavuodet sammuttivat kuitenkin harrastustoiminnan lähes kokonaan vuosikymmeniksi.

Kun Paimio sai Suomen parhaan paikkakunnan tunnustuksen, Viisasten kiven, huomasivat kulttuurilautakunnan taideasiamies Uolevi Salminen ja puheenjohtaja Risto Kaarlela, että varsinkin kesäaikaan kulttuuritoiminnassa oli teatterin mentävä aukko ja Museomäki aukolle sopiva paikka.

“Teatteris pelata”
Tuon aukon paikkaamiseen kutsuttiin vuonna 1977 pohjustajaksi paimiolainen kirjailija, Turun kaupunginteatterin johtajakin vaikuttanut Ilpo Tuomarila. Hän teki kesäteatterinäytelmän kotipitäjästään: Paimiolaissi olla. Se saatiin esityskuntoon kesäksi -79. Paimiolaiset ohjasi Tuomarilan koulukaveri ja teatterin ammattilainen Pekka Saaristo. Musiikin teki Matti Puurtinen ja lavasteet Risto Kivimaa. Ensi-ilta oli kesäkuun 9. päivänä, ja näytelmää esitettiin kaikkiaan kuusi kertaa.(Teatteri toimi vuoteen -81 Paimion kansalaisopiston näytelmäpiirinä.)

Näytelmä kertoi Palokkamaan kiertävästä teatteriseurueesta, joka joutui käräjille Paimiossa, epäiltynä räävittömyyksistä ja heijanheitosta pitäjän keskustassa.
-Vaikka näytelmä pyörii paljon Paimion ja paimiolaisten ympärillä, on siinä kuitenkin jokaiselle jotakin. Siinä tutkitaan ihmistä ja sanotaan suoraan lounaissuomalaisia totuuksia. Mukana on komiikkaa kokolailla, Ilpo Tuomarila selvitti juonta.

Toiveet toteutuvat

-Yleisön suhtautuminen ratkaisee jääkö kesäteatteri Paimion suviohjelmaan jatkuvastikin, mutta olemme toiveikkaita, sillä aivan naapureissa ei vastaavaa toimintaa ole, sanoivat Kaarlela ja näytelmän järjestelijän tehtävissäkin toiminut Salminen.
Miehet olivat iloisia, että aikaisemmin hyvin vilkkaasta näytelmäharrastuksestaan tunnetusta pitäjästä löytyi väkeä vaivattomasti. Tosin joukko oli niin naisvaltainen, että kirjailijan oli muutettava tekstiä useamman kerran.

Kansalaisopiston tiloissa aherrettiin pitkin talvea. Opiston rehtori Ritva Virtanen oli tukemassa näytelmän tekemistä ja tekijöitä innolla. Jopa kesäteatterin puhvettikin järjestyi opistolaiskunnan tyttöjen voimin.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Paimion kesäteatteriesitys Paimiolaissi olla oli menestys. Runsaat 2500 katsojaa näki Museomäelle sijoitetussa teatterissa kriitikko Erkki Kanervan korkeatasoiseksi ja notkeanhersyväksi kehuman näytelmän. Arvostelut olivat kauttaaltaan niin myönteisiä, että jatkosta päättäminen oli helppoa. -Kesäteatteria jatketaan, lupasi Risto Kaarlela.

Paimiolaissi olla esitettiin myös seuraavana kesänä yhdellä uudella osiolla lisättynä. Näytelmää kävi katsomassa noin 1300 henkeä. Paimiolaissi olla keräsi siis yhteensä 4000 katsojaa kahden kesän aikana.