Lapsi- ja nuorisoteatteri
Lapsi- ja nuorisoteatteri
Paimion kesäteatterin nuorisojaosto aloitti toimintansa alkusyksystä 1998. Kesäteatterin hallitus päätti elokuun kokouksessaan tarjota yläaste- ja lukioikäisille nuorille tilaisuuden tulla mukaan ammattimaisesti ohjattuun harrastukseen. Lokakuussa 1998 uuteen nuorisoteatteriin ilmoittautui yli 30 innokasta nuorta, joista tosin suuri osa oli tyttöjä teatterin perinteen mukaisesti.
Marraskuussa ryhmä aloitti ilmaisutaidon alkeilla, joita opettivat turkulaiset teatteri-ilmaisun ammattilaiset Hanna Koistinen ja Sarika Kaunisto. Joulun alla nuorista koottiin jo lauluryhmä sekä tiernahenkilöjoukko, joka esiintyi useissa kohteissa, muun muassa kesäteatterin 20 -vuotisjuhlassa, vanhainkodissa ja kaupungin joulun avaustapahtumassa.
Syksyllä 2007 nuorisoteatterin toiminta laajentui lapsi- ja nuorisoteatteritoiminnaksi. Nykyään lapsi- ja nuoristoteatteri tuottaa yhdestä kahteen näytelmää vuodessa ja järjestää kurssitoimintaa lapsille ja nuorille. Mukana toiminnassa on noin 50 innokasta ja lahjakasta lasta ja nuorta.