Silkkikivi (1981-82)
Ohjaus: Pekka Saaristo
Puvustuksen konsultointi: Laura Länsiö
Murrenäytelmä Silkkikivi kertoi kesästä -45, jolloin karjalaisia evakkoja asutettiin Paimioon. Kahden erilaisen heimon kielellinen ja kulttuurinen törmäys oli väistämätön.
-Nää ko viruttaat, myö venytettää. -Saap oikei kunnol karjalaa haastaa. Kyl se miul viel muistis on, veisteli Onni Hörkkö, näytelmässä mukana ollut, itsekin karjalaisia evakkoja, kolme sotaa kokenut mies.
-Semmossi koululaissi me siihe aikka, katelti siirtolaissi hirviän vinost, muisteli paljasjalkainen paimiolainen Maire Heino, yksi näytelmän paimiolaisista.
Karjalaiset erotti paitsi murteesta, myös pussihousuista ja nahkasaappaista, kun paimiolaisilla oli leveät lahkeet. Karjalaisella sutkilla huumorilla ja molemminpuolisella joustamisella päästiin kuitenkin eteenpäin.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Pekka Saaristo on itsekin puoliksi karjalainen (äiti Rokkalasta Johanneksen pitäjästä) ja puoliksi paimiolainen (isä Kalevan kylästä). -Minun oli helppo eläytyä ihmisten tuntemuksiin ja kirjoittaa kahta murretta, Saaristo totesi.