40-vuotisjuhlavuottaan viettävä tanssiorkesteri Finlanders sekä pian 50 vuotta täyttävä Paimion Teatteri lyövät hynttyyt yhteen kesäksi 2024, kun Paimion Kesäteatterissa esitetään Finlanders-musikaali Oikeesti. Yhtyeen ja tekijätiimin yhteistyössä valmistuneessa musikaalissa koetaan keski-ikäisen Kirsikan kasvutarina, tuttujen melodioiden rytmittämänä.
Kun on elänyt suurimman osan elämästä muiden ehdoilla tai muiden kautta, niin miten suuri hinta pitää maksaa omasta onnellisuudesta? Kirsikka joutuu tekemään nuorena valinnan kahden täysin erilaisen miehen välillä. Lähteäkö tumman ja tulisen Harrin mukaan Amerikkaan vai jäädäkö kotisuomeen arkisen Jounin kanssa? Kirsikka valitsee jälkimmäisen ja päätyy elämään alistettua elämää miehensä varjossa. Jounin intohimo on puutarhapatsaat, joita Kirsikka vihaa sydämensä kyllyydestä.
Tarinassa liikutaan kahdessa eri aikatasossa – Kirsikan nuoruudessa vuodessa 1984 sekä nykypäivässä, jossa Kirsikka elää dementoituneen Jounin ja autistisen poikansa Petterin kanssa.
Miehensä muistisairauden edetessä, Kirsikka alkaa vihdoin pohtia, miten hän haluaa viettää loppuelämänsä. Kun kuvioihin palaa nuoruuden rakastettu, kauan piilossa ollut roihu syttyy jälleen ja liekki palaa voimakkaana ja väkevänä. Samalla Kirsikka kieriskelee omantunnontuskissa. Hän haluaisi olla Jounille uskollinen, mutta hoitokodissa oleva mies ei edes tunnista enää Kirsikkaa. Onko vihdoin aika laittaa puutarhatontut palasiksi ja elämä uusiksi?
Saisinko vihdoin kokea kaiken, mikä ollut on unelmaa?
Musikaalin on käsikirjoittanut Merita Seppälä ja ohjaajana toimii Laura Hurme. Finlandersin Aarne Hartelin ja Pasi Ketola ovat olleet mukana suunnittelemassa esitystä ja Ketola tämän lisäksi vastaa myös esityksen orkestroinneista. Lauluvalmentajana toimii Roope Pelo ja näyttelijöiden askeleet laittaa kohdilleen Emmi Tiermas sekä Marko Carlsson. Roolihahmojen ulkoasuista vastaa tuttu kaksikko: maskeeraaja Ida Ollula sekä puvustaja Taija-Leena Jokilehto. Lavasterakennuksesta vastaa Anton Simolin, äänipöydän takana nähdään Esteri Kallio ja harjoituskuiskaajina toimivat Pia Poikonen sekä Johanna Johnsson-Jalo. Ohjaajan assistenttina toimii Lassi Turve, julisteilmeestä vastaa Ville Kotamäki ja tuottajana häärii Sebastian Allén.
Esitykset
Museomäen katetulla kesäteatterinäyttämöllä (Sähköyhtiöntie 198, Paimio)
Ensi-ilta Pe 28.6. klo 19
Su 30.6. klo 17
Ma 1.7. klo 19
Ti 2.7. klo 19
Ke 3.7. klo 19
To 4.7. klo 19
Su 7.7. klo 17
Ma 8.7. klo 19
Ti 9.7. klo 19
Ke 10.7. klo 19
To 11.7. klo 19
Su 14.7. klo 17
Lipunmyynti
Peruslippu 32,10 €
Eläkeläiset / opiskelijat / työttömät 29,10 €
Lapset (alle 15-vuotiaat) 17,60 €
Liput
www.lippu.fi/paimionteatteri, varaukset@paimionteatteri.fi tai puhelimitse ma-pe klo 11-14 numerosta puh. 0505537317 (saavutettavat paikat vain sähköpostitse tai puhelimitse)
Liput kannattaa ostaa tai varata etukäteen, ovilippuja on myynnissä ainoastaan, mikäli paikkoja on jäljellä.
Esityksen näki huimat 8034 katsojaa – kiitokset kaikille katsojille sekä kaikille kesäteatterielämystä tekemässä olleille!