Lastenteatteri tulee taas – haetaan näyttelijöitä ja muuta työryhmää kevään 2024 produktioon!
Ensi keväänä lasten- ja nuortenteatteri palaa Paimion Teatterin Vistan Näyttämölle, kun huhtikuussa saa ensi-iltasta lastennäytelmä Keittiökapina. Mukaan haetaan yli 10-vuotiaita lapsia ja nuoria näyttelemään, esityksessä tulee olemaan n. 20 roolia. Tämän lisäksi teatterin muista osa-alueista kiinnostuneet, niin lapset, nuoret kuin heidän vanhempansakin, ovat tervetulleita mukaan esim. buffetiin, puvustoon, tarpeistoon ja/tai tekniikkaan.
Harjoitukset alkavat marraskuussa (aluksi kerran viikossa, vuodenvaihteen jälkeen useammin). Koulujen joululomalla, hiihtolomalla ja pääsiäislomalla ei ole harjoituksia. Esitykset ovat huhtikuussa 2024.
Castingtilaisuus pidetään sunnuntaina 5.11. klo 16-18 Vistan Näyttämöllä (Myllyhaantie 2, 21530 Paimio). Luvassa on rento ja mukava koe-esiintymistilaisuus, jonka vetää esityksen käsikirjoittaja-ohjaaja Merita Seppälä. Toiveena on, että tilaisuuden aluksi myös huoltaja pystyy olemaan paikalla pienen hetken, koska alkuun kerrotaan aikatauluista ja muista käytännön asioista. Muilta osin tilaisuus ei vaadi mitään valmisteluita – tule sellaisena kuin olet!
Ilmoittautumiset castingiin sähköpostitse: seppala.merita@gmail.com
Tervetuloa mukaan!