Aikaisemmat näytelmät

Paimjo numme suutari’ (2002)

Ohjaus ja sovitus: Pekka Saaristo
Musiikin sovitus ja ohjaus: Jaana Nurmi
Äänikonsultti: Jussi Sergio Väntänen
Lavastus: Pekka Saaristo
Pukusuunnittelu: Marjo Kallio
Koreografia: Anne-Maija Mulari
Maskeerauksen opetus: Minna Pilvinen

”A. Kiven nummisuutarien todellinen klassisuus perustuu syvällisiin suomalaisiin ihmiskuviin, ei niinkään kieleen. Kiven kieli on viime kädessä vain kuorrutus, joka ei milloinkaan olisi riittänyt tekemään Nummisuutareista vuosikymmenet kestävää klassikkoa. Kielen kuuntelu ja mutustelu on harvojen herkkua. Toimivassa ja elävässä teatteriesityksessä tärkeintä on hyvä tarina sekä uskottavat ja moniulotteiset henkilöhahmot.” Näin kuvaili ohjaaja Pekka Saaristo kesällä 2002 näytelmää Nummisuutarit. Hänen kynän alla näytelmä muutettiin paimion murteelle Aleksis Kiven ”Kootut teokset” pohjalta. Samalla tekstin lyheneminen ja tiivistyminen mahdollisti kaikkien teemojen ja tapahtumien mukana pitämisen.

Paimion kesäteatterin esitys Paimjo numme suutari´ ei ollut mikään ”morernisointi” eikä klassikon pyhäinhäväistys. Tapahtumat sijoittuivat mahdollisimman autenttisesti 1800-luvun puolivälin

Paimioon. Iivarin kaupunkimatka suuntautui tietysti Turkuun ja Eskon kosiomatka Somerolle.

Nummisuutarien juoni on monimutkaisuudessaan yksinkertainen. Rahanahneus saa Martan ja Topiaksen naittamaan alaikäistä poikaansa Eskoa. Tyhmyys ja ahneus ovat vaarallinen yhdistelmä, jonka uhriksi joutuu Eskon vilpitön idealismi ja usko puhtaaseen rakkauteen. Isä-Topiaksen epämääräiset sopimiset Puolmatkan-krouvissa saattavat Eskon tuhoisalle matkalle. Samanaikaisesti nuorempi veli Iivari häpäisee itsensä kaupunkimatkalla. Pettymys, viha ja yletön päihteiden käyttö on vähällä ajaa veljekset tahoillaan hirvittäviin tekoihin. Tekijöiden ja katsojien onneksi kysymys on kuitenkin komediasta. Lohdulliselta tuntuu, että vielä – ainakin teatterissa – on mahdollista päätyä onnelliseen loppuun.

Kiven runoihin sävellettyjen laulujen käyttö tuo esitykseen jännittävän kaksinaisvalotuksen. Kun krapulaiset Iivari ja Eno-Sakeri lähtevät kuskaamaan kuviteltua kreivin rosvoa kohti Paimiota, kajauttaa naiskuoro ihanasti ”Jo valkenee kaukainen ranta…”. Tuloksena syntyy tarkoitettua komiikkaa. Tuhotessaan Karrin häähuoneen tekee Esko sen ”Voimalla seitsemän miehen”.

Eikä ”seitsemän miehen voimaa” kehuttu suotta: ”A. Kiven nummisuutarien todellinen klassisuus perustuu syvällisiin suomalaisiin ihmiskuviin, ei niinkään kieleen. Kiven kieli on viime kädessä vain kuorrutus, joka ei milloinkaan olisi riittänyt tekemään Nummisuutareista vuosikymmenet kestävää klassikkoa. Kielen kuuntelu ja mutustelu on harvojen herkkua. Toimivassa ja elävässä teatteriesityksessä tärkeintä on hyvä tarina sekä uskottavat ja moniulotteiset henkilöhahmot.” (TS 30.6.2002)

Eno Sakeri (Matti Pekkarinen) ja Iivari (Joonas Suominen) puolimatkan krouvissa. Takana Krouvari (Teuvo Hauru).	Veljekset Esko (Marko Pekkarinen) ja Iivari (Joonas Suominen) ovat palanneet kotiin seikkailuiltaan, vastassa on isä Topias (Timo Roos) ja äiti Martta (Hanna Suomi). Taustalla Sepeteus lukkari (Gerhard Gilbert).
”Voi sun luaja taivas! Järvelän Niko (Heikki Saarinen) ilmielävänä” taivastelee Anna-muori (Riitta Rantanen). Taustalla vasemmalta: Kristo seppä (Lauri Roos), Martta (Hanna Suomi), Sepeteus (Gerhard Gilbert), Antres (Toni Ikola) sekä Iivari (Joonas Suominen).	Naiskuoro aamutunnelmissa suutarin torpan pihamaalla. Vasemmalta Maija Tuominen, Marketta Lehikoinen, Anne-Maija Mulari, Virpi Makkonen, Pirkko Kolehmainen ja Kati Solehmainen.
”Tämmöt mää miähii paina” huutaa Esko (Marko Pekkarinen) ja kuristaa kraatari Antresta (Toni Ikola).	Karrin isäntä (Veikko Saarinen) pitää hääpuhetta kasvattityttärelleen Kreetalle (Meri Kuusela) ja Jaakolle (Toni Ikola).